Väljyys valmiissa kaavassa
Jot olet valitsemassa kaavaa etkä ole varma kuinka väljä vaatteesta tulee, selvitä väljyys mittaamalla. Tutki siis valmiita kaavoja ja mieti millainen väljyys niissä on, ennen kuin leikkaat kankaan.
Yläosan vaatteen kaavassa väljyys on oman rinnanympäryksen ja kaavan rinnanympäryksen erotus.
Alaosan vaatteessa kuten housuissa tai hameessa väljyys on oman lantionympäryksen ja kaavan lantionympäryksen erotus.
Kun tutkit valmista kaavaa, huomioi aina onko se tehty joustavalle vai joustamattomalle kankaalle. Joustavassa kankaassa vähempi väljyys voi olla riittävä, mutta joustamattomalle kankaalle väljyyttä tarvitaan enemmän jotta vaate mahtuu hyvin päälle.
Älä koskaan käytä joustavalle kankaalle tehtyä kaavaa joustamattoman kankaan vaatteeseen. Nimittäin melko varmasti tulet pettymään, koska vaatteesta tulee piukka mm. rinnanympäryksen, kädentien ja hihan osalta.
Toisin päin kyllä voit kaavaa käyttää eli joustamattoman kankaan kaavaa joustavalle. Mutta mittaile silti väljyyksiä ja pohdi kuinka paljon kangas venyy ettei vaatteesta taas tule liian väljä.
Tärkein pohtimisen paikka on juuri kädentien kohdalla, koska ei ole hyvä jos hiha on istutettu mutta kädentien sauma putoaa liian alas käsivarren päälle. Mittailemalla rinnanleveyttä saat selville mihin kohtaan vartalolla kädentie kaavassa asettuu.
Väljyyden lisääminen peruskaavaan
Kun lähdet kuosittelemaan peruskaavaa, ensimmäinen asia joka täytyy miettiä on tietenkin vaatteen malli. Kun malli on selvillä, seuraava asia on pohtia väljyys.
Mutta, mistä tiedät kuinka paljon lisäät kaavaan väljyyttä?
Mitään nyrkkisääntöä väljyyden määrästä ei ole olemassa, vaan lisäys riippuu aina kuositeltavasta mallista ja kuinka väljän haluat vaatteesta tehdä. Myös materiaali vaikuttaa, joustavassa kankaassa väljyyden lisäys voi olla 0, mutta joustamattomassa väljässä vaatteessa jopa 20.
Jos sinulla on piirrettynä esimerkiksi puvun peruskaava, suosittelen ottamaan kuosittelun lähtökohdaksi sopivalla väljyydellä piirretyn peruskaavan.
Aivan mahtavaa on, jos sinulla on ommeltuna tästä sovitusvaate, koska siitä saat mielikuvan peruskaavan yleisväljyydestä. Kun tiedät mikä on kaavan lähtökohtainen väljyys ylhäällä, vyötäröllä tai lantiolla on sinun helpompi miettiä paljonko haluat kuositella työn alla olevaan kaavaan lisää väljyyttä.
Tämä tarkoittaa että jos olet tekemässä paitaa, mieti että haluatko paidasta tyköistuvan, normaalin vai väljän. Sama on vaikkapa jakun tai takin kanssa.
Mieti ensin siis yleisväljyys ihan konkreettisesti senteissä. Aattele kuinka istuva tai reilu vaatteen pitäisi olla ylhäällä olka-hartiaseudulla, vyötärönseudulla tai lantion seudulla. Voit käyttää apuna jotain toista vaatetta myös josta voit mittailla rinnanleveyttä, vyötäröä, lantionseutua.
Kun sinulla on jonkinlainen mielikuva väljyydestä seuraava vaihe on miettiä kuinka lisäät väljyyttä haluamaasi malliin. Esimerkiksi jos haluat ylhäältä istuvan mutta alhaalta väljemmän vaatteen, lisäys voi olla ylhäällä vähemmän lantiolla.
Katso videolta ohjeet kuinka lisäät väljyyttä peruskaavaan.
Väljä paita alennetulla olkalinjalla
Jos olet tekemässä esimerkiksi väljää paitaa alennetulla olkalinjalla, väljyyden lisäys tehdään sekä kaavan keskelle että sivuun. Katso tästä ohje täältä. Samasta ohjeesta löydät myös ohjevideon kädentien alentamiseen ja hihan leventämiseen.