Talvitakki - Kaavakoulu

Onko takin ompelu vaikeaa?

  •  
  •  
  •   
  •  

Pelottaako takin ompelu, vaikka haluaisit kokeilla?  Pelkäätkö, että teet turhaa työtä jos siitä ei tulekaan hyvä? Tai että et osaa?

 

Uskotko, että hyvin monella ompelijalla takin ompelu tai sen aloittaminen voi olla ison kynnyksen takana. Yksi syy tähän on vaikeat ohjeet. Sanoja, joita et ymmärrä. Pitkiä lauseita joista ei saa mitään tolkkua. Kun ei ymmärrä, hermostuttaa ja motivaatio laskee. Työ jää helposti kesken, jos ei kukaan auta.

 

Ymmärrän tämän hyvin, koska minulle tekstimuotoisten ohjeiden ja joskus kuvienkin ymmärtäminen on monesti tosi vaikeaa. Olen itsekin kirjoittanut paljon työohjeita ja tiedän, että niiden tekeminen jokaiselle ymmärrettäväksi on tosi haastavaa. Koska jokainen ymmärtää asiat omalla tavallaan ja ohjeen tekijä ajattelee asian omalla tavallaan. Asiat voi ymmärtää niin monella tavalla kuin on ihmisiäkin. Mutta usein auttaa jos joku kertoo ohjeen ihan suusanallisesti.

 

Itse haluan aina ensin ymmärtää kokonaisuuden, voidakseni edetä yksityiskohtiin. Näin on myös vaatteen ompelussa. Koen hankalaksi että teen  ohjeen mukaan vaihe vaiheelta ymmärtämättä mihin tekeminen johtaa. Kun en ymmärrä tekemisen logiikkaa ja järjestystä, en ymmärrä myöskään ohjetta. Minulle on helpompaa miettiä työjärjestys ja ompelurakenteet ensin koko vaatteeseen ja lähteä sitten vasta ompelemaan.

 

Onko sinulla vaikeuksia lukea ja ymmärtää kirjoitettuja ompeluohjeita?  Oletko kokeillut, että miettisit työjärjestyksen alusta saakka ihan itse?

 

Kannustan kokeilemaan! Kun mietit koko työjärjestyksen itse alusta saakka, kokonaisuus rakentuu päähäsi niin hyvin että itse ompelu on helppoa. En tarvitse ohjetta, koska aivosi jo tietävät mitä tehdä seuraavaksi.

 

Kun olen tehnyt vaatteeseen kaavan, olet myös miettinyt kaikki yksityiskohdat. Ja, kun tiedät mitä elementtejä vaatteessa on, lähdet miettimään missä järjestyksessä kaikki vaiheet teet. Ompelu etenee jouhevasti ilman, että sinun täytyy tarttua ratkojaan.

 

Talvitakin ompelu sisältää on monta vaihetta, mutta sen tekemistä ei kannata vältellä, vaan tarttua rohkeasti härkää sarvista. Nimittäin opit siinä ihan valtavasti!  Kaikki on kuitenkin melko simppeliä, kun vain mietit työjärjestyksen etukäteen valmiiksi.

 

 

TALVITAKIN OMPELU - mieti nämä 3 vaihetta

 

1. RAKENTEET

Ennen kun suunnittelet missä järjestyksessä talvitakin ompelu tapahtuu, mieti yksityiskohtien rakenne. Eli otetaan esimerkiksi vetoketjukiinnitys edessä. Mieti tämä kohta poikkileikkauskuvana.  Miltä näyttää, jos leikkaat kyseisen kohdan valmiista takista saksilla halki ja katsot sitä? (Voit vaikka kokeilla, jos sinulla on kierrätykseen menevä takki)

 

No mitä järkeä tässä on? Se auttaa sinua hahmottamaan takkia kokonaisuutena. Eli  opit ikään kuin mielessäsi näkemään takin rakenteet ompeleineen päivineen. Ja kun hahmotat mitä ompeleita täytyy tehdä, opit miettimään missä järjestyksessä ne kannattaa tai ylipäätään voi tehdä. Menemällä ikään kuin takin luihin ja ytimiin, huomaat näkeväsi takin valmistuksen ikään kuin sisältäpäin. Et enää tarvitse ketään sanomaan mitä järjestyksessä mikäkin asia pitää tehdä, kun jo tiedät.

 

Eli jos esimerkiksi vetoketjukiinnitykseen tulee tuulensuojalista, vetoketju ja päällikaitale, sekä tukikankaita, mieti missä järjestyksessä nämä ompelet. Mikä ommel tulee ensin, toiseksi, kolmanneksi jne.  On järkevää jatkon kannalta miettiä vetoketjun rakenne sellaiseksi, että se on helppo vaihtaa tarvittaessa. Valmistakkeihin vetoketjun vaihtaminen on tuskallista juuri siksi, kun sitä ei ole huomioitu takin valmistuksessa. Mutta, kun teet takin itse voit ajatella tämänkin jo valmiiksi!

 

Opettele siis ajattelemaan yksityiskohdat rakenteina ja kerroksina. Siitä on sinulle paljon hyötyä kun lähdet miettimään seuraavaa vaihetta eli ompelujärjestystä.

 

2. OMPELUJÄRJESTYS

 

Missä järjestyksessä takin ompelu tapahtuu, riippuu aina takin halutusta mallista, mutta tässä on ohje ompelujärjestyksen miettimiseen yleisellä tasolla.

 

Kun olet miettinyt rakenteet, lähde seuraavaksi miettimään missä järjestyksessä takki kannattaa ommella. Pääsääntöisesti ensin kootaan etu- ja takakappaleet valmiiksi kaikkinensa. Eli jos niissä on taskua, leikkauksia, tikkauksia ym. ompelet ne kaikki täysin valmiiksi. Ja vasta tämän jälkeen yhdistät etu- ja takakappaleet toisiinsa olkasaumoista.

 

Seuraava vaihe riippuu hihatyypistä. Jos takkiin tulee istutettu hiha, ompele sivusaumat kiinni ennen hihan kiinnittämistä. Jos takissa  on alennettu, ragla tai joku muu hihatyyppi, sivusaumat ommellaan vasta hihan kiinnityksen jälkeen. Hihoista löydät lisää ohjeistusta täältä.

 

Kun takissa on hihat kiinni, voit sovittaa sitä ja tehdä tarvittavia muutoksia. Jos olet tehnyt talvitakin kaavat itse, olet saattanut tehdä sovitustakin jonka olet sovittanut ja korjannut. Silloin voit huoletta ommella takin valmiiksi, koska voit luottaa että kaava on hyvä.

 

Tässä vaiheessa on sitten aika miettiä kaulusta. Jos takkiin tulee huppu tai kaulus, ompele ne valmiiksi ennen kiinnittämistä.

 

Seuraavaksi tulee hihansuun ja rannekkeen valmistus ja lopuksi helma, jonka pituutta voit vielä tarkistaa tässä vaiheessa.

 

3. VÄLIMATERIAALI ELI TOPPAUS JA VUORIKANGAS

Talvitakin ompelu sisältää myös vuorin ja välikerroksen. Välimateriaali ja vuori ommellaan usein yhteen. Erikseen ne ommellaan silloin jos välikerros on paksu.

 

Yleensä vuorikangas leikataan mahdollisimman vähillä leikkaussaumoilla, mielellään kokonaisena kappaleena. Vuori saa olla vähän väljempi sekä leveyssuunnassa että pituusuunnassa. Tämä siksi, ettei se kiristä päällikangasta mistään kohdasta.

 

Vuoriin laitetaan usein alavara keskieteen ja pääntielle päällikankaan materiaalista, jotta nämä kohdat saadaan siisteiksi ja kestäviksi. Vuoriin ommellaan sisätaskut ym. yksityiskohdat valmiiksi ennen kokonaisuuden kasaamista.  Ennenkuin vuori ja välikerrokset liitetään päällikankaaseen, kaikki kerrokset ovat täysin valmiit. 

 

Väli- ja vuorikerroksien ompelu tapahtuu samassa järjestyksessä kuin päällikerros. Kun ne on kasattu, lähdetään kiinnittämään ne päällikankaaseen. Ompelu tapahtuu asettamalla kappaleet oikeat puolet vastakkain. Vuori- väli ja päällikerros ommellaan reunoistaan yhteen ja jotta takin saa käännettyä oikein päin, täytyy sivusaumaan jättää kääntöaukko.

 

Tämän jälkeen ommellaan lopuksi hihojen suut yhteen.

 

👉  Tämä edellä antamani työjärjestyksen ohjeistus on suuntaa antava. Jokaisen takin työjärjestys on mietittävä mallikohtaisesti. Tärkeintä on pohtia kuinka ompelu tapahtuu loogisessa järjestyksessä.  Silloin sinun tarvitse käyttää vippaskonsteja saadaksesi jonkun vaiheen tehtyä. Järjestyksen pitää olla luonteva ja jouhevasti etenevä. Sen pitää nopeuttaa ompelua eikä hidastaa sitä. Simppeliä, eikö vain? Ajattelet ja suunnittelet vain, ennen kuin istahdat ompelukoneen ääreen.

 

Toivon sinulle rohkeutta tarttua haasteeseen! Yllätä itsesi ja ompele tänä talvena unelmiesi talvitakki!

❤️ Silja

 

PS. Haluatko tutustua kaavoittamiseen ja peruskaavan ideaan? Tilaa tästä maksuton minikurssi, jossa kerron lisää peruskaavan ideasta ja kaavoittamisesta.

 

 

Haluatko oppia tekemään takin alusta saakka itse, omalla mitoituksella?

Pian se on mahdollista verkkokurssilla!

JOS HALUAT TIETÄÄ LISÄÄ, KLIKKAA ALTA >>

 

Kaavakoulu - verkkokurssit


  •  
  •  
  •   
  •