Hihan kaava - kädentien alentaminen

Hihan kaava – Kädentien avartaminen

Hiha ja miehustan kaavan muuttaminen

Peruskaavan kädentie on suhteellisen nafti, eikä käsivarrelle jää kovinkaan suurta liikkumatilaa. Niinpä kuosittelussa hihan kaava täytyy muokata eli kädentietä täytyy usein alentaa. Samalla kun kädentie tulee avarammaksi ja loivemmaksi myös hihan kaava levenee. Katso jutun lopusta videolta ohjeistus kädentien avartamiseen.

 

Miksi kädentietä alennetaan?

Kädentietä avartamalla saadaan lisättyä vaatteen käyttömukavuutta, varsinkin silloin jos käsivarsi on voimakas. Kädentien väljyys vaihtelee myös paljon muodin mukaan. On myös makuasia, tykkääkö väljemmästä vaatteesta ja hihasta tai viihtyykö paremmin istuvammassa ja vartaloa myötäilevämmässä vaatteessa.

 

Jos ja kun alennat kädentietä, sinun täytyy samalla myös levittää miehustan etu ja takakappaleita kädentieltä sivuille päin. Tämä siksi, että saat vaatteeseen liikkumaväljyyttä. Voit tehdä saman levennyksen myös vyötäröllä ja lantiolla, vaatteen mallista riippuen.

 

Kuinka paljon miehustaa sitten voi leventää?  Yleensä levityksen määrä on ⅓ - ½ kädentien alentamisen määrästä. Ja mitä väljempi vaate, sitä leveämpi on yleensä hihan kaava. Mitään takarajaa ei leventämiselle ole.

 

Kädentien alentamisen määrä

Kunka paljon kädentietä voi alentaa? Alenna kädentietä sen mukaan, millaisen väljyyden haluat vaatteeseen ja hihaan. Avartamiseen vaikuttaa miehustan kädentien kaaren kohta ja hihan pyöriön korkeus.

 

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että mitä korkeampi pyöriön kaari ja istuvampi hiha, sen vähemmän voi alentaa. Nimittäin jos vaatteessa on kapea hiha eikä miehustassa juuri väljyyttä, kädentien alentaminen rajoittaa käsivarren liikerataa. Eli käsivarrelle ei jää tarpeeksi liikkumatilaa. Vaatteessa se näkyy kiristyksenä käsivarren seudulla.

 

Esimerkiksi paidassa, jossa kädentien kohta putoaa olalta alaspäin, alennus voi olla yli 8 cm. Silloin myös miehustakappale on leveämpi. Jos otetaan toiseksi esimerkiksi hyvin istuva jakku, jonka hiha on tehty kahdesta kappaleesta, ei kädentietä voi alentaa kuin korkeintaan 2 cm. Alentamisen määrässä täytyy aina ajatella sitä, että pääseekö käsivarsi liikkumaan.

 

Tässä esimerkkimittoja 

Istutettu hiha, normaali pyöriön korkeus  > alennus 4cm

Pidennetty olkalinja ja madallettu hihan pyöriö  < alunnus 8 cm

Kahden kpl:n hiha (mm. jakuissa)   > alennus 2 cm

 

Kuinka hihan kaava sitten muokataan?

Kun miehustaan tulee muutosta, muuttuu samalla hihan kaava. Kädentien alentamisen yhteydessä täytyy siis muokata myös hihan kaavaa.

Alenna pyöriöviivaa ½ - ⅔ miehustan alentamisen määrästä ja samalla levitä hihaa molemmista sivuista. Katso alla olevasta videosta tarkempi ohje tähän.

 

 

 

 

Kädentien muokkaaminen jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa käsittelen olkalinjan pidentämistä ja hihan pyöriön madaltamista. Eli siis, jos olet muokkaamassa väljää vaatetta alennetulla olkalinjalla, niin katso seuraava artikkeli.

 

Haluatko oppia lisää vaatteiden kaavoittamisesta? Verkkokurssilla voit oppia helposti kotona! Tutustu kursseihin >>>